keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Uuteen vuosikymmeneen totuttelua

Niin se on uusi vuosikymmen pyörähtänyt käyntiin. Nyt on ollut viime aikoina niin paljon kaikenlaista projektia työn alla, ettei ole ehtinyt tännekään kirjoitella. Olen saanut valmiiksi siis shaalin ja tein samalla tekniikalla itselleni kaulahuivin. Sitten olen hulluna siivoillut ja järjestellyt mm. vaatekaappiani ja makuuhuoneen hyllyä. Ja nyt olen pariinkin otteeseen yrittänyt aloittaa kullalle neulottua kaulahuivia, mutta olen joutunut sen purkamaan jo kahdesti. Phuuh! Ehkä se kuuluisa kolmas kerta sitten onnistuu. Töitäkin on toistaiseksi riittänyt, ainakin tämän viikon loppuun on joka päivä töitä. Sittenpä alkaakin semmoinen viikot vapaalla ja viikonloput töissä -systeemi. Ei kiva. Uutta työpaikkaakin olen välillä katsellut ja etsiskellyt, mutta mitään ei tunnu löytyvän. Ikeastakin tuli viimein vastaus, ettei valinta tällä kertaa kohdistunut minuun.

Jotenkin tuntuu myös, että nuo ulkona paukkuvat kovat pakkaset ovat vieneet minulta puhdin. Olen koko ajan todella väsynyt, mutten siltikään saa öitäni nukuttua eivätkä päiväunetkaan onnistu. Illat vietän jonkunlaisessa koomassa sohvannurkassa unen ja valveen rajamailla. Loppuisivat jo nämä kauheat pakkaset! Tykkään kyllä talvesta, muttei tarvitsisi olla näin kylmää. Uutta vuotta juhlistimme O'Connelsin lämmössä Elisan ja Anssin kanssa ja mukavastihan se ilta vaihtuikin pelien siivittämänä. Kovia pakkasia uhmasin laittamalla päälle uuden hameen ja kerrospukeutumalla lämpimästi. Eikä kyllä palellut yhtään.

Sekin noissa pakkasissa muuten ärsyttää, ettei silloin voi kuvata. Kädet jäätyy kun yrittää ulkosalla räpsiä kuvia. Ja nyt kun kuitenkin on innostunut valokuvauksesta uudestaan niin haluaisi kuvailla aktiivisesti vaikka joka päivä! Onneksi se kesä on sieltä kuitenkin tulossa lämpimine ilmoineen.

Onnekasta Uutta Vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti