Uusi neulomus

Huih! Nyt on ollut ulkona niin kovat pakkaset viime aikoina, että se on kylmettänyt sekä sormenpäät että aivot, joten siksi tekstiä ei ole tänne syntynyt. Mutta täällä ollaan taas. Onneksi nyt jo säät lauhtui, alkoi jo mennä hermo siihen pakkaseen ja siihen, että kaksi viikkoa piti kulkea toppahousuissa.

Tällä varustuksella ei palellut pakkasessa.

Ja tuon kaiken alla oli tietenkin vielä tuhat kerrosta muuta vaatetta. Ainakin tuhat kerrosta. Villasukat ja toppahousut on kyllä miun parhaimmat ystävät kovilla pakkasilla. Ne ei petä eikä jätä.

Sitten kävin kampaajalla laitattamassa tukkaa. Siitäkin alkaa olla jo parisen viikkoa. Uusi väri, raidat sekä vähän leikkausta niin että vähän parani peilikuva.

Että tämmöstä tällä kertaa.

Otsista aloin nyt siis kasvattaa pois, mutta katsellaan nyt, että milloin se tekee comebackin. En ole oikein päässyt kunnon ratkaisuun siitä, että haluanko olla etuhiuksinen vai etuhiukseton. Antaa ajan kulua, niin eiköhän se selviä.

Käsillä on tullut taas näprättyä uutta. Olen virkannut parissa päivässä pari kevään väristä kukkaa ja aloitin alkuviikosta virkkaamaan majava-amigurumia. Siitä on vasta pää valmiina, joten ei vielä hirveästi näytettävää kuvien muodossa.

 

Mutta tässä nyt on ne kukat.

Lisäksi aloitin eilen neulomaan, siis NEULOMAAN, tuubihuivia. Uutta siinä on myös se, että neulon sitä 80 senttiä pitkillä numeron 8 pyöröpuikoilla. En ole ikinä neulonut pyöröpuikoilla. Mutta helppoa ja hauskaahan tuo vaikuttaisi olevan. Loin n. 150 silmukkaa ja neulon joka toisen kerroksen oikein ja joka toisen nurin.

Lankana Novitan Kide.

Harmittaa niin kovasti, etten kovasta halusta huolimatta ostanut syksyllä Novitan Chrystal -lankaa. Niissä olisi ollut violetti lanka violeteilla paljeteilla ja se olisi ollut niiiiiiiiiiin ihana juuri tuohon tuubihuiviin. Sellaista kaavailin jo sykyllä kun näin sen langan, mutta jostain syystä se jäi ostamatta ja nythän sitä ei saa enää mistään. Nyt on tyytyminen tuohon Kiteeseen. Ihan nättiä tuostakin tulee, ja pehmoista. Paras puoli tuossa neulomuksessa on se, että isoilla puikoilla se valmistuu ihanan nopeasti. Neulominen kun on mielestäni niin hidasta ja tylsää nyhräämistä virkkaamiseen verrattuna niin tuon jaksaa varmaan tehdäkin loppuun asti nopeutensa ansiosta.

Loppuun vielä kuvaa meidän ihanista pojista.

Mutta nyt ei malta olla enää erossa neulomuksesta. Ei siis muuta kuin puikot käteen ja menoksi. Moimoi!

Tunnustus

Minulla on salarakas. On ollut jo kauan. Joka kerta, kun kultani lähtee jonnekin kauemmas reissuun ihan yötä myöten (kuten tänä viikonloppuna), kaappaan salarakkaani kanssani sänkyyn, käperrytän hänet kainalooni, silitän päätä ja kuiskin korvaan. Ja ai että kuinka hyvin hänen vieressään nukuttaakaan! Hän on pehmeä, lämmin ja turvallinen, puhumattakaan siitä, että hän on charmantti, söpö ja ihana. En edes harkitse muita vaihtoehtoja vaan tukeudun aina häneen. Hänet minä haluan viereeni. Yksinäisiä öitäni piristämään. Kerrotaan nyt sekin, että hänen nimensä on Heikki. Onhan hänelle hieman kertynyt mahaakin, mutta se tekee hänestä vain entistä ihanamman. Ja pehmeämmän.

Siinä hän on. Otin hänestä salaa kuvan kun hän vielä nukkui. Eikö hän olekin ihana?

No ei mutta seriously. Heikki on rakkain leluni kautta aikojen. Se on ollut minulla jo varmaankin kaksikymmentä vuotta. Ennen sen korvat pysyivät pystyssä itsekseen, koska niissä on sisällä rautalangat. Mutta kerran päivähoidossa pojat vääntelivät rautalangat mutkalle ja mykkyrälle eikä sen korvat enää pysy pystyssä.

Mutta hän on niin kovin suloinen lupottavine korvineen.

Heikistä en koskaan luovu.

Kukkia ja maailman parasta näkkileipää

Syntymäpäiväni lähestyy uhkaavasti ja sen kunniaksi ostin itselleni kukkia. Lisäksi ajattelin lahjoa itselleni kampaajakäynnin, johon myös porukat osallistuvat rahallisesti. Muuten en ajatellut synttäreitäni tänä vuonna juhlistaa. Kulta lähtee viikonlopuksi Helsinkiin työasioissa ja juhlistamaan serkkunsa synttäreitä. Minäkin olisin lähtenyt mukaan, jos vain töiltäni olisin päässyt, mutta koko viikonloppu meneekin jälleen kassan takana. Muitakin syttärilahjoja olen jo saanut. Porukat lähettivät minulle kauan kaipaamani kirjeveitsen, jota pääsin testaamaan jo tänään kun anopilta tuli paketti, jossa oli ihanat korvikset. Yritin saada niistä kuvaa, mutta ne eivät tahtoneet onnistua. Kullalta sain lahjan jo viime viikolla.

Sain Alfred J. Kwak -boksit!

Noitakin olen haikaillut jo kauan ja nyt ne vihdoin sain! Alfred oli lempisarjani lapsena, Röllin lisäksi tietenkin.

Pakko vielä tähän loppuun mainostaa maailman parasta näkkäriä. Aikaisemmin en ole löytänyt tätä mistään täältä Suomesta ja siksi olenkin manannut sitä, että pitääkö tästä muuttaa Ruotsiin pelkästään näkkärin perässä.

Leksands näkkileipä on vaan parasta!

Sen rakenne on vain vähän eri kuin sen, jota veljeni on tuonut meille Ruotsista. Mutta maku on sama ja sehän on pääasia! Harmi vain, että sitä on niin pienissä paketeissa myytävänä, pitää olla jatkuvasti ostamassa lisää.

Elämäni ensimmäinen amigurumi

Tänään sain valmiiksi amigurumin, ensimmäiseni. Se oli yllättävän helppoa ja nopeaa. Ainoastaan osien ompeleminen yhteen oli hieman vaikeaa, minä kun en ole koskaan ollut hyvä ompelemaan mitään. En käsin enkä ompelukoneella. Mutta harjoitus tekee mestarin. Ja ihan hyvähän siitä tuli.

Ja kyllä, se on kissankarvassa.

Mitä muutakaan voi odottaa kodissa, jossa on kaksi karvakasaa?

Siltä puuttuu vielä silmät, koska en löytänyt helmivarastoistani sopivia.

Mutta tosiaan, sen tekeminen oli helppoa ja hauskaa. Sopii kyllä aloittelijoillekin tämä homma. Ensin virkkasin pään, sitten hupun ja lopuksi vartalon. Sitten yhdistin osat ja tein vielä kaksi palmikkoa hupun molemmin puolin. Voin kyllä suositella kaikille. Rentouttavaa puuhaa ja tuommoisen tosiaan tekee puolessa päivässä valmiiksi. Nyt vaan tehtailemaan lisää erilaisia!

Lopuksi vielä auringossa paistatteleva Nuutti.

Virkkailua kiireen keskellä

Helou! Täällä ollaan vielä. Arvatkaa vaan taas, jotta mikä se on vienyt aikaani niin, ettei tänne ehdi kirjoitella. Työtpä tietenkin. Mutta nyt löysin aikaa ennen iltavuoroon lähtöä ja ajattelin tehdä tällaisen minimerkinnän.

Aloitin sunnuntaina virkkaamaan amigurumia eli pientä maskottia. Minulla on kaksi kirjaakin aiheesta täynnä toinen toistaan suloisempia hahmoja. Aloitin sitten sieltä helpommasta päästä.

Valmiina on vasta pää ja huppu.

Lankojakaan en ole vielä päätellyt. Ajattelin tehdä sen vasta sitten kunhan kaikki osaset ovat valmiina ja niitä pitää alkaa ompelemaan kasaan. Kauheasti näpit syyhyäisivät tekemään tuota, muttei oikein ole taas tarpeeksi aikaa ja tuo ruskea lanka on niin tummaa, ettei oikein iltamyöhällä viitsi virkata siitä kun tuntuu, ettei näe silmukoita. Pitäisi olla joku hyvä työvalo ja työpöytä, jonka ääressä tehdä. Ehkä jonain päivänä. Huomenna olisi vapaapäivä niin jos silloin ehtisi päivänvalon aikaan virkkailla tuon loppuun.

Pakko laittaa tähän loppuun kuva vielä eilisillalta. Nuutti rupesi maskotiksi kullalle, kun kulta teki töitä. Kauan se jaksoi seurailla kursoria näytöllä kunnes nukahti.

Se on niin suloinen, eikö olekin?

 Oikein mukavaa helmikuun alkua kaikille!