Töitä ja tyhjyyden tunnetta

Tässä on viime aikoina pitänyt niin kiirettä, ettei ole ehtinyt kirjoittelemaan mitään. Töitä olen pakertanu aamuvuorosta iltavuoroon ja taas takaisin aamuvuoroon. Huomenna pitäisi olla vapaa päivä, jos vain yksi työntekijä pystyy hoitamaan oman vuoronsa sairastelun jälkeen. On ollut ihan kivaa olla oikeissa töissä. Ei ole tuntunut edes raskaalta, vaikka uni onkin taas karannut jonnekin. Mutta kyllä se taas jostain lopulta löytyy, niin kuin aina.

Eilen kun lähdin iltavuorosta kotia kohti silmieni eteen ilmestyi ruumis. Olin kävelemässä Hämeenkatua pitkin bussipysäkille kun eräästä rapusta tuli ulos kaksi miestä kantaen paareilla ruumista vihreässä säkissä. Se oli jotenkin pysähdyttävä hetki. Oma hyvä fiilis pakeni jonnekin sisälle ja tilalle tuli jotenkin tyhjä tunne. Tuli mieleen oma ukki, jonka näin viimeistä kertaa kuolleena sairaalan sängyllä. Annoin ukin otsalle pusunkin. Tietenkin mielikuvitus myös lähti laukkaamaan. Paikalla oli tietenkin poliisiauto ja mieleni jo askarteli murhamysteerin parissa. Luultavasti kyseessä on kuitenkin ollut aivan luonnollinen poistuminen. Uutisissa ei ole ainakaan tänään ollut mitään.

Onneksi minun oli lopulta melko helppoa irrottautua siitä tyhjästä tunteesta. Katselin hetken aikaa tapahtuman jälkeen Sokoksen jouluikkunaa ja pikkuhiljaa olo alkoi parantua. Se oli niin kaunista katseltavaa.

Niin se elämä vain menee. Joillain se päättyy ja toiset vain jatkavat eteenpäin.

Kiva viikonloppu!

Elämä tuntuu alkavan rullailla taas hienosti eteenpäin. Eilen oli tosi kiva päivä, kun sain tietää pääseväni töihin. Ainakin pariksi viikoksi on vuorot tiedossa ja katsellaan jatkoa niiden jälkeen. Lisäksi pääsin vihdoin kampaajalle, joka loihti hiukset taas hienoon kuosiin. Nyt kehtaa näyttäytyä ihmisten ilmoilla ja kehtaa tehdä töitäkin ilman, että vetää paperipussin päähän. Eilen oli myös meidän saunavuoro ja tietenkin saunassa täytyy nautiskella saunajuomia. Ostettiin pari peliäkin PS3:lle: Spiderman 3 ja Civilization revolution. Tuo jälkimmäinen on tosi kiva peli vaikka en olekaan ihan varma, olenko tajunnut sen ihan kokonaan. Mutta hyvin onnistui ainakin eilen sivilisaation rakentaminen. Omasta mielestäni minä vaan painelen nappuloita ja se peli menee, miten menee.

Tänään ihmettelin sitä, kun ulkoa alkoi kuulua mahdoton pauke. Hetki meni tajutessa, että sehän on ilotulitusta. Miksi ihmeessä Tampere ilotulitti tänään? Syy ei selvinnyt ainakaan Aamulehden sivuilta. Jos joku fiksumpi tietää, että miksi, niin saa ilmoitella minulle. Muuten se jää häiritsemään.

Voisin myös antaa hyvän leffatärpin. Tänään tuli telkkarista Salainen ikkuna. Se on tooooodella hyvä elokuva (jo pelkästään senkin takia, että siinä pääosaa näyttelee Johnny Depp) ja juoni on hyvin ovelasti rakennettu. Se perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Suosittelen kaikkia ehdottomasti katsomaan elokuvan. Se on niin huippu! Ja loppuratkaisu on erittäin odottamaton.

Neurooseja, unihäiriöitä ja isoäidin neliöitä

Tiedättekös, olen aika neuroottinen ihminen. Neuroosini pysyvät aika hyvin kurissa kun asustelen yhdessä kultani kanssa, mutta nyt kun hän lähti reissuun ajattelin, että luultavasti neuroosini iskevät jälleen päälle pahemman kerran. Mutta ei. En ole nykinyt hulluna kotimme ovea varmistuakseni, että se varmasti on lukossa. En ole käynyt kymmeneen kertaan keittiössä tarkastamassa, etteivät hellan levyt ole päällä. Olen jopa uskaltanut poistua asunnosta ilman, että olen viiteen kertaan tarkastanut onko minulla avaimet mukana. On ollut aika vapautunut olo. Se tuntuu hienolta. Aiemmin olen ollut hyvin neuroottinen edellä mainittujen asioitten suhteen. On ollut hienoa huomata, että ne ovat helpottaneet. Voin siis relata.

Minä myös kärsin unihäiriöistä. Kaikenlaisista unihäiriöistä. Minulla on vaikeuksia nukahtaa, vaikeuksia pysyä unessa pitkään ja vaikeuksia herätä. Yleensä yöni ovat hyvin rauhattomia. Tilannetta on hieman helpottanut se, että muutimme kaupungin keskustasta pois. Aiemmin asuimme Onnelan naapurissa ja yöt olivat todella äänekkäitä. Uudessa asuinpaikassamme yöt ovat hiljaisia. Tai en ole ainakaan vielä kertaakaan herännyt johonkin ääneen, joka tulisi oman asuntomme ulkopuolelta.

Minua arvelutti aluksi keskustasta pois muuttaminen. Lähinnä bussimatkailun takia. En ole koskaan erityisemmin tykännyt matkustaa bussilla. Lapsena jouduin monta vuotta kulkemaan kouluun bussilla eikä se ollut silloinkaan mukavaa. Mutta nyt olen toisinaan jopa hieman nauttinut lyhyestä 15 minuutin bussimatkasta, joka tulee heitettyä kodin ja keskustan välillä. Nautin siitä eilenkin kun käväisin keskustassa tapaamassa ystävääni Suvia. Nautin, vaikken menomatkalla edes kuunnellut musiikkia mp3-soittimella. Yleensä kuuntelen aina musiikkia bussissa, koska se rauhoittaa kärsimätöntä mieltä. Ja ajoittaista pahaa oloa, jota joskus bussilla matkatessa koen.

Minua harmittaa, että nyt on satanut vettä pari päivää ja se vähäinenkin lumi on sulanut pois. Nyt on taas mustaa ja pimeää ja masentavaa. Mutta keskusta on kaunis kun se kylpee jouluvalojen loisteessa. Sitä oli pakko ihailla eilen.

Opin muuten eilen vihdoinkin neulomaan nurjia silmukoita oikeakätisesti ja tekemään isoäidin neliöitä. Olen siis vasenkätinen ja olen kouluaikoina opetellut joten kuten neulomaan vasenkätisesti. Sekin taito oli vuosien kuluessa unohtunut ja opettelinkin joku aika sitten neulomaan oikeakätisesti. Ongelma oli vain siinä, etten oppinut neulomaan kuin oikeita silmukoita. Nurjia en oppinut en sitten millään. Katselin videoita netistä, luin ohjeita kirjasta, mutta en vain saanut silmukoita onnistumaan. Eilen ihana ystäväni Elisa opetti minut sitten neulomaan nurjia silmukoita ja virkkaamaan isoäidin neliöitä. Ja nyt ne tosiaan näyttävät neliöiltä eivätkä kukilta!

Vaikka olenkin nyt saanut käsityökärpäsen pureman niin älkää pelätkö. En aio tehdä tästä käsityöblogia. Jätän sen homman niille, ketkä osaavat oikeasti tehdä kauniita asioita käsillään. Minä en ole niin hyvä vielä moneen, moneen vuoteen.  Mutta nyt voisin taas vaihteeksia virkata. :P

Joulupukki unohtui!

Unohdin ihan kokonaan mainita sen kaikista järkyttävimmän asian, jonka tänään koin. Näin tänään Joulupukin Euromarketissa! Siis ihan oikeesti. Käveltiin sinne sisään ja siinä se heti kilisi sisäänkäyntipuomien luona. Pelottava ilmestys. Juoksin äkkiä kullan perään ja liimauduin sen selkään kiinni. Joulupukit on kamalia ja pelottavia. En tykkää niistäkään. En aio koskaan tilata Joulupukkia mahdollisille tuleville lapsilleni jouluna. En ole edes varma, aionko valehdella niille sellaisen olemassaolosta. Mutta yhteenvetona siis, näin tänään Joulupukin enkä tykännyt.

Kuurankukitettu mieli

On se talvi vaan kiva juttu. Täällä on onneksi lumikin pysynyt maassa jo...öööh...parisen viikkoa ja se tuo ihanasti lisää valoisuutta maisemaan. Muuten onkin niin pimeää koko ajan. Mutta toisaalta sekin on nyt kivaa. Tänään nappasin bussipysäkiltä kuvan kuurankukista. Muistan vielä sen Joel Hallikaisen esittämän biisin ulkoa. Se oli yksi lemppareista lapsena.

Ja me nähtiin joutsenaura eilen. Ne lensi aivan meidän talon yli. Niitä oli siinä ehkä jotain seittemän tai jotain. Ne oli kauniita. Harmittaa kun en nähnyt niitä hetkistä aiemmin, muuten olisin ehkä saanut niistä kuvan. Niin ja eilen oli muutenkin tapahtumarikas päivä. Valmistuin uuteen ammattiin ja kävin juhlistamassa sitä koululla. Sen jälkeen tulin kotiin ja lähdettiin käymään kullan kanssa päivystyksessä kun yskä ja kipu rintakehässä ei millään halunnut helpottaa. Siellä sitten taas hoitajat tökki neuloilla ja mittaili happisaturaatiota ja ottivat sydänfilmejä. Oli muuten hyvä filmi, saanee Oscarin. Olin terve kuin pukki (siis kokeitten perusteella, en ehkä muuten) ja lähettivät vain kotia toipumaan ilman lääkkeitä. Toisaalta se oli juuri se lopputulos, johon halusinkin. En tykkää lääkkeistä. Enkä sairaaloista. Enkä pistämisestä.

Mutta tykkään talvesta ja kynttilöistä ja rakkaimman ja kissojen kanssa vietettävästä koti-illasta.

Innostusta ilmassa

Tauti alkaa taittua ja alan pikkuhiljaa totutella normaaliin elämään ja pystyasentoon. Kahlasin tänään Villaketun blogin kokonaan läpi ja ai että kun innostus iski! Kauhea halu neuloa, virkata, askarrella ja touhuta kaikkea heräsi kun tuota luin! Mutta... Ensinnäkään en osaa neuloa, en virkata enkä oikeastaan askarrellakaan paljon.

Tästäkin rintaneulakukasta piti tulla isoäidin neliö. No, ei siitä tullut. Todellakaan.

Toiseksi ei ole rahaa ostaa tarvikkeita ja käsityölehtiä hommaan avuksi. Tekisi mieli vain mennä ja ostaa isot kasat kaikenvärisiä lankoja ja kokeilla kaikkea uutta, vaikkei heti onnistuisikaan. Juuri nyt olisi niin sopiva aika tehdä kaikkea kun käsissä ei muuta olekaan kuin aikaa. Varsinkin taas ensi viikolla kun kulta lähtee kotiseuduilleen neljäksi päiväksi ja minä jään karvaisten kavereiden kanssa tänne aivan yksin ilman ihmiskontaktia. Hulluksihan täällä tulee! Tosin samaan aikaan odotan sitä innolla, koska sitten pääsen kunnolla käsiksi epääsiivossa oleviin kaappeihin, joitten kimpussa voin olla vaikka yötä myöten kun ei ole mitään velvoitteita. Ja ehkä saisin kirjoitettuakin jotain. Haluaisin saada kirjani nyt kunnolla vauhtiin. Odotankin ensi viikon unettomia öitä, jotka voin viettää joko koneella näpytellen tai muistikirjaani kynällä raapustellen. Kulta toi minulle tänään ruusun valmistumiseni kunniaksi. Ihanaa saada kukkia!

Loppuun vielä ajatus Villaketun blogista. Olen itsekin pyöritellyt samanlaista ajtusta päässäni useaankin otteeseen ja välillä löytänytkin aikaa pysähtymiseen ja onnen tuntemiseen.

"Pienistä hetkistä, pienistä asioista muodostuu onni. Pitäisi oppia vieläkin enemmän nauttimaan hetkistä. Keskittymään. Kuuntelemaan. Katselemaan."

Kirjoittelua sairauden keskeltä

Nyt ei oo paljoo jaksanu kirjotella kun oon lauantaista asti ollu kovassa kuumeessa ja kovien lihassärkyjen kourissa. Eli röhröh-tautihan se tuli kyläilemään. Eikä meinaa millään helpottaa. :(

Mutta jotta emme vaipuisi synkkyyteen niin ajattelin hehkutella sellaista loistavaa animaatiota nimeltään Mary & Max. Katsoimme sen eilen ja tykkäsin siitä tosi paljon. Se kertoo 8-vuotiaasta australialaisesta Mary -tytöstä, joka päättää ihan randomilla valita jonkun henkilön New Yorkista, jolle alkaa kirjoittaa kirjeitä. Kirjekaveriksi päätyy hieman tahtomattaan 44 -vuotias Max, joka on neuroottinen ylensyöjä. Monesti Maryn kirjeet aiheuttavat Maxille kovaa ahdistusta, mutta hän haluaa silti jatkaa kirjoittelua Maryn kanssa. Mutta enempää en kerro, jotten paljasta liikaa. Kannattaa ehdottomasti katsoa. Tämä on aivan mahtava animaation aikuisille, mutta sisältää kyllä aika ronskia (mustaa ja toisenlaistakin) huumoria. Että jos vain huumorintaju kestää niin kannattaa vilkaista.

Mutta nyt ei vaan jaksa kirjottaa enempää. Koitan täällä parantua ja kerätä voimia. Koittakaa olla saamatta röhröh-tautia!

Talven ihmemaa

Pakko oli tulla vielä kirjottamaan tänne. Ulkona on satanut koko päivän lunta ja nyt tuolla näyttää ihan joululta ja Lapilta ja ihanalta talven ihmemaalta. Se on jotakin niiiiiiin kaunista. Niin ja tänään päästiin käymään saunassakin pitkästä aikaa kun taloyhtiön perhesaunavuorot alko rullaamaan. Oli ihanaa ja teki hyvää vaikka siitä saikin päänsäryn. Nyt toivottelen oikein hyvää yötä!

Suski esittäytyy

Heipä hei!

Täällä blogia kirjoitteleepi 22 -vuotias tyttö Tampereelta. Tänne kirjoittelen lähinnä omaksi ilokseni, mutta mukavahan se on, jos joku muukin löytää täältä mukavaa ajanvietettä ja lukemista. Otan tämän kirjoittelun samalla myös treeninä, koska tykkään kirjoitella muutenkin ja nyt muitten kiireitten takia on kaikenlainen kirjoittaminen ruostunut kokonaan. Jospa se tämän myötä lähtisi taas rullaamaan. Tykkään kovasti kissoista, jazzista, lumisateesta, valokuvaamisesta, violetista, hassuttelusta, keltaisesta, kengistä, koruista, joogasta, kuplavolkkareista, vanhoista elokuvista, Audrey Hepburnista, kirjoittamisesta, valkoviinistä, lukemisesta, kylpyankoista... Ja vaikka mistä muusta!

Innostun myös helposti uusista asioista ja tulen hyvälle mielelle nähdessäni jotain todella kaunista tai söpöä. Tykkään myös havainnoida ympäröivää maailmaa ja seurailla kanssaihmisten tekemisiä ja keskinäisiä keskustelunaiheita. Ehkäpä kirjaan havaintojani myös tänne.

Audrey Hepburnin sanojen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa!

“For beautiful eyes, look for the good in others; for beautiful lips, speak only words of kindness; and for poise, walk with the knowledge that you are never alone.”