sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joululoman rippeitä

Niin se joulu taas meni. On ollut ihanaa olla pienellä "joululomalla" ja tehdä juuri sitä, mitä on halunnutkin tehdä juuri siihen aikaan kun on halunnut. Huomenna se olisi taas aamuvuoro luvassa. Tämä vapaa-aika on tehnyt hyvää. On ollut ihana käydä joka päivä kävelylenkeillä raikkaassa ulkoilmassa. Tänäänkin teimme taas pienen lenkin, jolle kadotin myös heijastimeni. Harmittaa, mutta täytyy yrittää löytää jostain uusi Maggie-heijastin tilalle.




Lenkin varrelta löytyi myös ihana, luminen penkki.

Eilen kävin viettämässä tyttöjen iltaa Elisan luona ja tutustumassa pieneen kissakaveriin nimeltä Hemmo.



Se on niiiiiiin söpö ja suloinen!

Ja tänään sain vihdoin valmiiksi virkatun shaalin, jonka aloitin maanantaina. Se on ensimmäinen käsityöni, jonka olen saanut tehtyä loppuun asti ja jonka olen tehnyt alusta loppuun aivan itse.



Ajattelin tehdä seuraavaksi samalla tyylillä huivin. Riittääpähän hetkeksi taas tekemistä.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Mistä tietää, että joulu on tulossa?

Joulu on tulossa. Sehän on jo ylihuomenna! Joistain asioista vain tietää, että joulu on tulossa. Ainakin siitä, kun ulkona sataa lunta ja puut ovat jouluiset. Myös siitä tietää, että joulu tulee, kun kinkku sulaa jääkaapissa.


Salaperäisyys kuuluu jouluun. Ja lahjojen piilottelu on salaperäistä, eikös?


 
Myös halu tehdä jotain lämpöistä, värikästä ja pehmoista kertoo joulusta.


Tänään joudun kuntotestiin. Jänskättää. Minä kun olen aina ollut mielestäni rapakunnossa. Ja kuntotestin jälkeen pitäisi jaksaa vääntää vielä iltavuoro töissä. Kääk! No, jaksaa jaksaa. Katselmoidaan, miten menee.

Koittakaahan jaksaa vielä pari yötä! Kyllä se joulupukki sitten tulee.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kirpparirakkautta

Olen menettänyt sydämeni nyt täysin kirppareille. Aikaisemmin en ole löytänyt paljon mitään itselleni sopivaa kirppareilta. Lähinnä siis koon puolesta, minä kun olen niin pirun pieni joka suhteessa. Eilen kierreltiin kirpparia ja kaivelin jokaisen vaatekasan pohjia myöten ja sieltä löytyi yllättävän paljon vaatetta minun kokoiselleni. Ja ihan priimaa tavaraa! Sieltä tarttuikin mukaan kaksi paitaa ja jakkutakki, mutta vielä paljon, paljon jäi jälkeenkin. Kaikkea ei kehdannut ostaa. Eilen tuli kyllä käytettyä taas rahaa vähän ajan tarpeiksi. Nyt oikeasti lupaan, etten osta mitään vaatetta, kenkiä, koruja tai laukkuja enää tämän vuoden puolella. Piikkiä H&M:llekin pitää maksella välillä pois. Sieltäkin kun tuli tilattua tavaraa taas reilulla satasella. Tosin kaikki ei tule minulle, kyllä sieltä löytyi kullallekin vaatetta.

Eilen sai vihdoin kartutettua lankavarastojanikin. Mukaan lähtivät musta lanka ja sitten aivan ihana sini-violetti Puro-lanka, joka huopuu pesussa. Puroa pitää kyllä käydä ostamassa pari kerää lisää ensi viikolla, koskapa se muuntautui niin kauniiksi isoäidin neliöksi, että sormet alkoivat syyhytä pipon, huivin tai säärystimien tekoon. Ja juurikin siitä langasta. Jos päädyn tekemään siitä pipon, niin saatanpa vaikka heitältää sen pesukoneeseen huopumaan. Saas nähdä, josko uskallan.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Vapaa-ajan kulutukset

Huhhu! Tässä on taas aika lentänyt kuin siivillä. Viikonloppukin hujahti ohi, kun lauantai vierähti ensin töissä ja sitten shoppaillen kaupungilla anopin ja kullan kanssa ja sunnuntaina anoppi lähti kotiaan kohti. Käytin lauantaina muuten aivan liian paljon rahaa itseeni, mutta en kadu mitään. Ostin aivan ihanat kengät parilla kympillä ja kaikenlaista vaatetta. Tuli tarpeeseen tuo shoppaus. Vaikka siis minähän olen aivan mahdoton shop-a-holic kun minut vaan päästää irti. Olikin vähän vaikea olla ostamatta mitään kun vielä sunnuntainakin käytiin kaupungissa ja kierreltiin Koskarissa. Mutta onnistuin pitämään näppini kurissa.

Nyt on jotenkin semmoinen vaihe menossa, että kaiken vapaa-ajan haluaa käyttää jotenkin kunnon rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen. Minulla tähän tarkoitukseen toimivat parhaiten tunnelmalliset valot.



 

Myös kahdesta karvapalleroisesta saa kummasti lisäenergiaa. Meidän ihanat kollipojat Nuutti ja Veeti nimittäin piristää synkimmänkin päivän. Ei siinä vain voi olla hymyilemättä kun pikkuinen Veeti tulee ja puksauttaa päällään kylkeen tai Nuutti kantaa suussaan pallon ja tipauttaa sen jalkojen juureen, jotta saisi leikkikaverin.
 
Veeti rökittää hiiriraasua.


Nuutti esittää Rockya.

Nuutin kanssa me usein nukutaan yhdessä päikkärit. Se tulee yleensä kainaloon ja laittaa päänsä lähelle rintakehää. Ja jossain vaiheessa se kuolaa siihen. Niin tyytyväinen se on. Ja kyllä muuten Nuutin kanssa nukuttaa hyvin!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Jouluisia muistoja

Tänä aamuna heräsin aiemmin kuin mitä piti. Käännyin selälleni sängyssä ja katselin silmät sirrillään hämärään huoneeseen. Tuli jouluinen olo.

Ja siitä olosta alkoivat muistot vyöryä päälleni. Tuli mieleen se ääni, johon niin monena talviaamuna lapsena heräsi. Se ääni, kun isä kolasi lunta etupihalta. Kun sen äänen alkoi kuulla unensa läpi niin herääminen kävikin nopeasti. Koska se, että isän piti kolata lunta niin sehän tarkoitti vain sitä, että yöllä oli satanut lisää lunta! Myös senkin muistan, kun lumen auraaja saapui kukonlaulun aikaan traktorillaan auraamaan pihaa. Välillä sen aikaiset herätykset ärsyttivät, mutta onneksi yleensä pystyi saamaan vielä unen päästä kiinni sen lähdettyä.





Minulla oli rikas lapsuus. Ei siis rahallisesti rikas, vaan elämyksellisesti. Asuimme keskellä metsää, joten ympäristö oli turvallinen lapselle kasvaa. Tokihan pieni ihmisenalku aina pelkäsi jotakin, ainakin hirviä, karhuja ja irrallaan juoksevia koiria. Mutta siellä sai myös kasvaa vapaasti. Siellä sai olla ulkona kun huvitti, sai leikkiä sisällä kun huvitti ja leikeissään sai tehdä juuri niin kuin huvitti, olenhan ainut lapsi. Joka talvi isä kolasi järven jäälle luistinradan, joka talvi koko perhe yhdessä hiihti valmiin ladun, joka talvi tehtiin äidin kanssa yhdessä lumiukko.



Ja varsinkin joulut olivat ihania. Ei sitä silloin niin ajatellut, mutta nyt sen huomaa. Jouluaattoaamuna minä nousin aikaisin katsomaan kaikki jouluaamun lastenohjelmat. Vanhemmat vetelivät sikeitä melkein puolille päivin. Se oli mukavaa istua yksin hämärässä olohuoneessa telkkarin ääressä ja mussuttaa pipareita ja joulutorttuja. Puolen päivän aikaan oli joulupuuron vuoro ja tietysti sitä jännitettiin aina kuka saa mantelin. Sen jälkeen lähdettiin usein ulkoilemaan ja sen jälkeen odotti vuoroaan joulusauna. Joulusaunan jälkeen syötiin tuhti jouluateria ja minulla oli jo kova hoppu, että milloin se pukki tulee. Ja kyllähän ne silloin tärkeimmät eli joululahjat saatiin aterian jälkeen. Joko pukki toi ihan sisälle asti tai sitten oli lahjasäkki jäänyt vain ulko-ovelle. Yhtenä jouluna meillä kävi muuten pukki, jolla oli poro ja reki mukanaan. Pääsimme pienelle poroajelullekin. Lahjojen jakamisen ja avaamisen jälkeen vanhemmat kahvittelivat konjakeitten kera ja minä ihmettelin lahjojani. Illalla vielä tuijottelin telkkarista Samu Sirkan joulutervehdyksen.



Se varttumisessa ja vanhentumisessa on tyhmää, että kun vanhempana tajuaa lapsuuden ihanuuden niin silloin sitä ei saa enää takaisin. Tekisi mieli ottaa pään sisällä olevista muistoista valokuva, jotta ne asiat eivät varmasti pääse unohtumaan. Haluaisin niin kovasti valokuvata sen äänen, joka lähti aina kun isä kolasi etupihaa.

Juuri nyt en halua mitään muuta niin paljon, kuin että saisin viettää joulun kotipuolessa vanhempieni kanssa. Ei täällä kaupungissa vietetty joulu ole mistään kotoisin. Ja kun nyt on mennyt jo parikin joulua hieman alkeellisempana versiona, niin kyllä on kova ikävä äidin joulupatojen ääreen.

Ei ihmiselle tärkeintä ole raha tai tavara vaan muistot. Ilman niitä elämämme ei olisi mitään. Vaalikaa muistojanne, pysähtykää välillä muistelemaan. Se tekee ihmiselle hyvää.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Virkattua vapaapäivää

Tänään on ollut mahtava päivä. Olen oppinut virkkaamaan kukan! Etsin netistä ohjeet ja löysinkin ihan kuvalliset. Ja sellaiset, jotka oli selitetty selkokielellä eikä sillä tavalla lyhennyksin ja vaikeita termejä käyttäen. En nimittäin semmoisista ymmärrä mitään. Oli hyvä, että joku oli tehnyt sellaiset rautalangalla väännetyt ohjeet, jotka tällainen rähmäkäpäläkin ymmärsi.



Tuo on siis ensimmäinen yritys ja se sentään näyttää kukalta! Aivan mahtava onnistuminen siis.

Tuon jälkeen tein vielä puna-keltaisen version. Hieman tietysti pitää tekniikkaa vielä hioa. Luultavasti teen terälehtiin liikaa pylväitä, koskapa ne tahtovat mennä hieman mutkalle. Tai sitten käsialani on vieläkin liian tiukkaa. Mutta epäilen enemmän ensimmäistä vaihtoehtoa. Samalla kun katselee rättikavalkadia telkkarista niin voikin tehdä uuden kukka-kokeilun.

Tänään tehtiin kullan kanssa myös kävelylenkki ihanan lumiseen ulkoilmaan. Matkalla huomasimme, että mehän asutaan Tampereen Jäätelötehtaan naapurissa! Ja meillä on suklaatehdaskin ihan parin kilometrin päässä. Aika makeella seudulla siis asutaan. Heh, heh.

Nämä pari vapaapäivää ovat tehneet kyllä hyvää. On saanut tehtyä rästiin jääneitä asioita. Tänäänkin saatiin siivottua koti putipuhtaaksi ja akut saa muutenkin latautua nyt. Onneksi vielä huominen on vapaata. Tiistaina sitten iltavuoroon.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Perushuminaa ja kotiseutuikävää.

Hih, ihanaa. Ulkona on ihanan kipakka pikkupakkanen ja lunta sataa. Siis lunta! Olen siis siitä kummallinen ihmisyksilö,että pidän aivan mahdottoman paljon talvesta. Tykkään pakkasesta ja lumesta ja heijastinten välkkeestä autojen valokeilassa. Pidän kaikista valoista, jotka luovat lämmintä valoaan pimeyteen. Pidän höyryävästä hengityksestä. Ja kun sanoin, että pidän pakkasesta, niin en tarkoittanut mitään -30 astetta vaan semmosta kivaa pikkupakkasta. Niin kuin nyt on. Koska pakkasilla saa käyttää ihania neuleita! Ja se on ihan superkivaa. Mutta talvi ilman lunta ei oo kivaa. Toivottavasti tänäkin vuonna saataisiin edes jotenkuten lunta. Vähintään saman verran kuin viime vuonna.



Viime talvena käytiin kullan kanssa kuvailemassa Näsinneulan juurella. Ilmapallon sain Koskikeskuksesta, siellä oli joku häppeninki.



Sitten otettiin semmoinen kunnon turistikuva, jossa Näsinneula näkyy iloisesti taustalla, minä nyrpistän.

Minulla on muuten menossa jo kolmatta päivää peräkkäin bad hair day. Leikkautin siis pari viikkoa sitten takaisin sivuotsiksen ja tähän asti meillä meni yhteiselo sopuisasti. Mutta nyt se ei halua asettautua hyvin, ei sitten millään. Olen kokeillut hiustenkuivaajaa, suoristusrautaa, vahaa, lakkaa ja vaikka mitä ja se ei asetu. Se vaan viipottaa mihin sattuu. Olen sitten joutunut pitämään sitä töissä kiinni nipsuttimella. Ärsyttävää, koska se olisi niin kaunis avonaisena, mutta kun ei niin ei.

Kaupungissa asujat huom! Oletteko huomanneet, ettei kaupunki ole koskaan oikeasti hiljainen? Kaupungin ääniympäristöön kuuluu semmoinen perushumina. Perushumina koostuu autojen kaukaisista äänistä, tehtaiden hurinasta, kauppojen ja muiden rakennusten koneellisesta ilmastoinnista. Muun muassa. Se ääni on vähän niin kuin kaupungin hengityksen ääni. Mutta kun menee maalle, niin siellä on oikeasti hiljaista. Talvella voi mennä keskelle järven selkää jäälle selälleen makaamaan ja mistään ei kuulu mitään. Se on mahtavaa! Korkeintaan kuuluu normaaleja luonnon ääniä eli lintujen laulua, tuulen huminaa ja sen semmoista.

Sieltä minä olen kotoisin. Tuulen huminasta, laineiden liplatuksesta ja lintujen laulusta. Ja sinne on aina ikävä.


torstai 3. joulukuuta 2009

Havahduttavia havaintoja henkisen kooman jälkeen

Viime päivät on kyllä ollut pelkkää nukkumista ja työtä ja nukkumista ja työtä. Mutta hyvä vaan, töitä pitää tehdä silloin kun niitä on. Jotenkin on nämä viime päivät menneet jotenkin kooman kaltaisessa olotilassa. Tuntuu, että ympäröivä maailma vain lipuu ohi. Ja minä vain seuraan vierestä.

Mutta eilen havahduin tästä koomasta ollessani menossa töihin. Istuskelin bussissa ja kuuntelin musiikkia, katselin bussin ikkunasta vilahtavaa maisemaa. Sitten, hieman ennen keskustaa, katseeni kiinnittyi johonkin epätavalliseen ilmestykseen taivaalla. Ensin luulin, että se on sääpallo tai mitä niitä nyt on semmoisia, jotka mittaavat ilmanlaatuja ja sen semmoisia. Mutta sitten huomasin, että tasaisin väliajoin härpäkkeessä häilähti valo. Se läikähti liekinomaisesti. Joten fiksuna tyttönä päättelin, että sen täytyi olla kuumailmapallo! Eikä mikä tahansa kuumailmapallo, ei mikään semmonen tavallisen tylsä pyöreähkö. Se näytti todella paljon semmoiselta, jonka voisi bongata jostain animeleffasta. Siis todella epätodellisen näköinen. Se oli ruskea ja jotenkin kulmikas ja todella suuri. Suurin kuumailmapallo, jonka olen koskaan nähnyt! Tuli todella epätodellinen olo. Vielä kun pallo peittyi osaksi savun ja pilvien peittoon niin kuin animeleffoissa yleensä kaikki lentävät jutut peittyvät. Se oli hienoa!

Tänään Tampereen taivaalla nähtiin niinkin harvinainen valoilmiö kuin aurinko. Pitkästä aikaa. Tai noh, kyllä eilenkin pystyi taivaalta semmoisen bongaamaan, mutta ei se paistanut samalla tavalla kuin tänään. Joten sen sijaan, että olisin töistä päästyäni suunnannut suoraan sänkyyn päiväunille, lähdinkin lyhyelle kävelylenkille nauttimaan auringosta ja kipakasta pikkupakkasesta. Ja tietenkin piti ottaa myös kamera mukaan ja kuvailla jään ja kuuran kaunistamia asioita.




Kuura oli tehnyt ihania kiteitä heiniin ja niitä piti tietysti kuvailla macrolla.



Löysin tämän ihanan talvisen ja jouluisen kuusen. Pakkanen on koristellut sen ihan itse.




Nämäkin ovat niin kauniita. Jotenkin mieleeni nousi heti sana "helpeet" kun näin nämä. Ovatko ne niitä?

Ympäriltään löytää vaikka mitä ihanaa ja kaunista, joten pitäkää silmänne, aistinne ja mielenne avoimina kaikelle uudelle! Niin elämästä saa irti enemmän. Minäkin yritän tästä lähin olla vähemmän koomassa.

torstai 26. marraskuuta 2009

Töitä ja tyhjyyden tunnetta

Tässä on viime aikoina pitänyt niin kiirettä, ettei ole ehtinyt kirjoittelemaan mitään. Töitä olen pakertanu aamuvuorosta iltavuoroon ja taas takaisin aamuvuoroon. Huomenna pitäisi olla vapaa päivä, jos vain yksi työntekijä pystyy hoitamaan oman vuoronsa sairastelun jälkeen. On ollut ihan kivaa olla oikeissa töissä. Ei ole tuntunut edes raskaalta, vaikka uni onkin taas karannut jonnekin. Mutta kyllä se taas jostain lopulta löytyy, niin kuin aina.

Eilen kun lähdin iltavuorosta kotia kohti silmieni eteen ilmestyi ruumis. Olin kävelemässä Hämeenkatua pitkin bussipysäkille kun eräästä rapusta tuli ulos kaksi miestä kantaen paareilla ruumista vihreässä säkissä. Se oli jotenkin pysähdyttävä hetki. Oma hyvä fiilis pakeni jonnekin sisälle ja tilalle tuli jotenkin tyhjä tunne. Tuli mieleen oma ukki, jonka näin viimeistä kertaa kuolleena sairaalan sängyllä. Annoin ukin otsalle pusunkin. Tietenkin mielikuvitus myös lähti laukkaamaan. Paikalla oli tietenkin poliisiauto ja mieleni jo askarteli murhamysteerin parissa. Luultavasti kyseessä on kuitenkin ollut aivan luonnollinen poistuminen. Uutisissa ei ole ainakaan tänään ollut mitään.

Onneksi minun oli lopulta melko helppoa irrottautua siitä tyhjästä tunteesta. Katselin hetken aikaa tapahtuman jälkeen Sokoksen jouluikkunaa ja pikkuhiljaa olo alkoi parantua. Se oli niin kaunista katseltavaa.





Niin se elämä vain menee. Joillain se päättyy ja toiset vain jatkavat eteenpäin.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Kiva viikonloppu!

Elämä tuntuu alkavan rullailla taas hienosti eteenpäin. Eilen oli tosi kiva päivä, kun sain tietää pääseväni töihin. Ainakin pariksi viikoksi on vuorot tiedossa ja katsellaan jatkoa niiden jälkeen. Lisäksi pääsin vihdoin kampaajalle, joka loihti hiukset taas hienoon kuosiin. Nyt kehtaa näyttäytyä ihmisten ilmoilla ja kehtaa tehdä töitäkin ilman, että vetää paperipussin päähän. Eilen oli myös meidän saunavuoro ja tietenkin saunassa täytyy nautiskella saunajuomia. Ostettiin pari peliäkin PS3:lle: Spiderman 3 ja Civilization revolution. Tuo jälkimmäinen on tosi kiva peli vaikka en olekaan ihan varma, olenko tajunnut sen ihan kokonaan. Mutta hyvin onnistui ainakin eilen sivilisaation rakentaminen. Omasta mielestäni minä vaan painelen nappuloita ja se peli menee, miten menee.

Tänään ihmettelin sitä, kun ulkoa alkoi kuulua mahdoton pauke. Hetki meni tajutessa, että sehän on ilotulitusta. Miksi ihmeessä Tampere ilotulitti tänään? Syy ei selvinnyt ainakaan Aamulehden sivuilta. Jos joku fiksumpi tietää, että miksi, niin saa ilmoitella minulle. Muuten se jää häiritsemään.

Voisin myös antaa hyvän leffatärpin. Tänään tuli telkkarista Salainen ikkuna. Se on tooooodella hyvä elokuva (jo pelkästään senkin takia, että siinä pääosaa näyttelee Johnny Depp) ja juoni on hyvin ovelasti rakennettu. Se perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Suosittelen kaikkia ehdottomasti katsomaan elokuvan. Se on niin huippu! Ja loppuratkaisu on erittäin odottamaton.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Neurooseja, unihäiriöitä ja isoäidin neliöitä

Tiedättekös, olen aika neuroottinen ihminen. Neuroosini pysyvät aika hyvin kurissa kun asustelen yhdessä kultani kanssa, mutta nyt kun hän lähti reissuun ajattelin, että luultavasti neuroosini iskevät jälleen päälle pahemman kerran. Mutta ei. En ole nykinyt hulluna kotimme ovea varmistuakseni, että se varmasti on lukossa. En ole käynyt kymmeneen kertaan keittiössä tarkastamassa, etteivät hellan levyt ole päällä. Olen jopa uskaltanut poistua asunnosta ilman, että olen viiteen kertaan tarkastanut onko minulla avaimet mukana. On ollut aika vapautunut olo. Se tuntuu hienolta. Aiemmin olen ollut hyvin neuroottinen edellä mainittujen asioitten suhteen. On ollut hienoa huomata, että ne ovat helpottaneet. Voin siis relata.

Minä myös kärsin unihäiriöistä. Kaikenlaisista unihäiriöistä. Minulla on vaikeuksia nukahtaa, vaikeuksia pysyä unessa pitkään ja vaikeuksia herätä. Yleensä yöni ovat hyvin rauhattomia. Tilannetta on hieman helpottanut se, että muutimme kaupungin keskustasta pois. Aiemmin asuimme Onnelan naapurissa ja yöt olivat todella äänekkäitä. Uudessa asuinpaikassamme yöt ovat hiljaisia. Tai en ole ainakaan vielä kertaakaan herännyt johonkin ääneen, joka tulisi oman asuntomme ulkopuolelta.

Minua arvelutti aluksi keskustasta pois muuttaminen. Lähinnä bussimatkailun takia. En ole koskaan erityisemmin tykännyt matkustaa bussilla. Lapsena jouduin monta vuotta kulkemaan kouluun bussilla eikä se ollut silloinkaan mukavaa. Mutta nyt olen toisinaan jopa hieman nauttinut lyhyestä 15 minuutin bussimatkasta, joka tulee heitettyä kodin ja keskustan välillä. Nautin siitä eilenkin kun käväisin keskustassa tapaamassa ystävääni Suvia. Nautin, vaikken menomatkalla edes kuunnellut musiikkia mp3-soittimella. Yleensä kuuntelen aina musiikkia bussissa, koska se rauhoittaa kärsimätöntä mieltä. Ja ajoittaista pahaa oloa, jota joskus bussilla matkatessa koen.

Minua harmittaa, että nyt on satanut vettä pari päivää ja se vähäinenkin lumi on sulanut pois. Nyt on taas mustaa ja pimeää ja masentavaa. Mutta keskusta on kaunis kun se kylpee jouluvalojen loisteessa. Sitä oli pakko ihailla eilen.





Opin muuten eilen vihdoinkin neulomaan nurjia silmukoita oikeakätisesti ja tekemään isoäidin neliöitä. Olen siis vasenkätinen ja olen kouluaikoina opetellut joten kuten neulomaan vasenkätisesti. Sekin taito oli vuosien kuluessa unohtunut ja opettelinkin joku aika sitten neulomaan oikeakätisesti. Ongelma oli vain siinä, etten oppinut neulomaan kuin oikeita silmukoita. Nurjia en oppinut en sitten millään. Katselin videoita netistä, luin ohjeita kirjasta, mutta en vain saanut silmukoita onnistumaan. Eilen ihana ystäväni Elisa opetti minut sitten neulomaan nurjia silmukoita ja virkkaamaan isoäidin neliöitä. Ja nyt ne tosiaan näyttävät neliöiltä eivätkä kukilta!



Vaikka olenkin nyt saanut käsityökärpäsen pureman niin älkää pelätkö. En aio tehdä tästä käsityöblogia. Jätän sen homman niille, ketkä osaavat oikeasti tehdä kauniita asioita käsillään. Minä en ole niin hyvä vielä moneen, moneen vuoteen.  Mutta nyt voisin taas vaihteeksia virkata. :P

lauantai 14. marraskuuta 2009

Joulupukki unohtui!

Unohdin ihan kokonaan mainita sen kaikista järkyttävimmän asian, jonka tänään koin. Näin tänään Joulupukin Euromarketissa! Siis ihan oikeesti. Käveltiin sinne sisään ja siinä se heti kilisi sisäänkäyntipuomien luona. Pelottava ilmestys. Juoksin äkkiä kullan perään ja liimauduin sen selkään kiinni. Joulupukit on kamalia ja pelottavia. En tykkää niistäkään. En aio koskaan tilata Joulupukkia mahdollisille tuleville lapsilleni jouluna. En ole edes varma, aionko valehdella niille sellaisen olemassaolosta. Mutta yhteenvetona siis, näin tänään Joulupukin enkä tykännyt.

Kuurankukitettu mieli

On se talvi vaan kiva juttu. Täällä on onneksi lumikin pysynyt maassa jo...öööh...parisen viikkoa ja se tuo ihanasti lisää valoisuutta maisemaan. Muuten onkin niin pimeää koko ajan. Mutta toisaalta sekin on nyt kivaa. Tänään nappasin bussipysäkiltä kuvan kuurankukista. Muistan vielä sen Joel Hallikaisen esittämän biisin ulkoa. Se oli yksi lemppareista lapsena.


Ja me nähtiin joutsenaura eilen. Ne lensi aivan meidän talon yli. Niitä oli siinä ehkä jotain seittemän tai jotain. Ne oli kauniita. Harmittaa kun en nähnyt niitä hetkistä aiemmin, muuten olisin ehkä saanut niistä kuvan. Niin ja eilen oli muutenkin tapahtumarikas päivä. Valmistuin uuteen ammattiin ja kävin juhlistamassa sitä koululla. Sen jälkeen tulin kotiin ja lähdettiin käymään kullan kanssa päivystyksessä kun yskä ja kipu rintakehässä ei millään halunnut helpottaa. Siellä sitten taas hoitajat tökki neuloilla ja mittaili happisaturaatiota ja ottivat sydänfilmejä. Oli muuten hyvä filmi, saanee Oscarin. Olin terve kuin pukki (siis kokeitten perusteella, en ehkä muuten) ja lähettivät vain kotia toipumaan ilman lääkkeitä. Toisaalta se oli juuri se lopputulos, johon halusinkin. En tykkää lääkkeistä. Enkä sairaaloista. Enkä pistämisestä.

Mutta tykkään talvesta ja kynttilöistä ja rakkaimman ja kissojen kanssa vietettävästä koti-illasta.

torstai 12. marraskuuta 2009

Innostusta ilmassa

Tauti alkaa taittua ja alan pikkuhiljaa totutella normaaliin elämään ja pystyasentoon. Kahlasin tänään Villaketun blogin kokonaan läpi ja ai että kun innostus iski! Kauhea halu neuloa, virkata, askarrella ja touhuta kaikkea heräsi kun tuota luin! Mutta... Ensinnäkään en osaa neuloa, en virkata enkä oikeastaan askarrellakaan paljon.


Tästäkin rintaneulakukasta piti tulla isoäidin neliö. No, ei siitä tullut. Todellakaan.


Toiseksi ei ole rahaa ostaa tarvikkeita ja käsityölehtiä hommaan avuksi. Tekisi mieli vain mennä ja ostaa isot kasat kaikenvärisiä lankoja ja kokeilla kaikkea uutta, vaikkei heti onnistuisikaan. Juuri nyt olisi niin sopiva aika tehdä kaikkea kun käsissä ei muuta olekaan kuin aikaa. Varsinkin taas ensi viikolla kun kulta lähtee kotiseuduilleen neljäksi päiväksi ja minä jään karvaisten kavereiden kanssa tänne aivan yksin ilman ihmiskontaktia. Hulluksihan täällä tulee! Tosin samaan aikaan odotan sitä innolla, koska sitten pääsen kunnolla käsiksi epääsiivossa oleviin kaappeihin, joitten kimpussa voin olla vaikka yötä myöten kun ei ole mitään velvoitteita. Ja ehkä saisin kirjoitettuakin jotain. Haluaisin saada kirjani nyt kunnolla vauhtiin. Odotankin ensi viikon unettomia öitä, jotka voin viettää joko koneella näpytellen tai muistikirjaani kynällä raapustellen. Kulta toi minulle tänään ruusun valmistumiseni kunniaksi. Ihanaa saada kukkia!



Loppuun vielä ajatus Villaketun blogista. Olen itsekin pyöritellyt samanlaista ajtusta päässäni useaankin otteeseen ja välillä löytänytkin aikaa pysähtymiseen ja onnen tuntemiseen.

"Pienistä hetkistä, pienistä asioista muodostuu onni. Pitäisi oppia vieläkin enemmän nauttimaan hetkistä. Keskittymään. Kuuntelemaan. Katselemaan."

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kirjoittelua sairauden keskeltä

Nyt ei oo paljoo jaksanu kirjotella kun oon lauantaista asti ollu kovassa kuumeessa ja kovien lihassärkyjen kourissa. Eli röhröh-tautihan se tuli kyläilemään. Eikä meinaa millään helpottaa. :(

Mutta jotta emme vaipuisi synkkyyteen niin ajattelin hehkutella sellaista loistavaa animaatiota nimeltään Mary & Max. Katsoimme sen eilen ja tykkäsin siitä tosi paljon. Se kertoo 8-vuotiaasta australialaisesta Mary -tytöstä, joka päättää ihan randomilla valita jonkun henkilön New Yorkista, jolle alkaa kirjoittaa kirjeitä. Kirjekaveriksi päätyy hieman tahtomattaan 44 -vuotias Max, joka on neuroottinen ylensyöjä. Monesti Maryn kirjeet aiheuttavat Maxille kovaa ahdistusta, mutta hän haluaa silti jatkaa kirjoittelua Maryn kanssa. Mutta enempää en kerro, jotten paljasta liikaa. Kannattaa ehdottomasti katsoa. Tämä on aivan mahtava animaation aikuisille, mutta sisältää kyllä aika ronskia (mustaa ja toisenlaistakin) huumoria. Että jos vain huumorintaju kestää niin kannattaa vilkaista.

Mutta nyt ei vaan jaksa kirjottaa enempää. Koitan täällä parantua ja kerätä voimia. Koittakaa olla saamatta röhröh-tautia!

perjantai 6. marraskuuta 2009

Talven ihmemaa

Pakko oli tulla vielä kirjottamaan tänne. Ulkona on satanut koko päivän lunta ja nyt tuolla näyttää ihan joululta ja Lapilta ja ihanalta talven ihmemaalta. Se on jotakin niiiiiiin kaunista. Niin ja tänään päästiin käymään saunassakin pitkästä aikaa kun taloyhtiön perhesaunavuorot alko rullaamaan. Oli ihanaa ja teki hyvää vaikka siitä saikin päänsäryn. Nyt toivottelen oikein hyvää yötä!

Suski esittäytyy

Heipä hei!

Täällä blogia kirjoitteleepi 22 -vuotias tyttö Tampereelta. Tänne kirjoittelen lähinnä omaksi ilokseni, mutta mukavahan se on, jos joku muukin löytää täältä mukavaa ajanvietettä ja lukemista. Otan tämän kirjoittelun samalla myös treeninä, koska tykkään kirjoitella muutenkin ja nyt muitten kiireitten takia on kaikenlainen kirjoittaminen ruostunut kokonaan. Jospa se tämän myötä lähtisi taas rullaamaan. Tykkään kovasti kissoista, jazzista, lumisateesta, valokuvaamisesta, violetista, hassuttelusta, keltaisesta, kengistä, koruista, joogasta, kuplavolkkareista, vanhoista elokuvista, Audrey Hepburnista, kirjoittamisesta, valkoviinistä, lukemisesta, kylpyankoista... Ja vaikka mistä muusta!

Innostun myös helposti uusista asioista ja tulen hyvälle mielelle nähdessäni jotain todella kaunista tai söpöä. Tykkään myös havainnoida ympäröivää maailmaa ja seurailla kanssaihmisten tekemisiä ja keskinäisiä keskustelunaiheita. Ehkäpä kirjaan havaintojani myös tänne.

Audrey Hepburnin sanojen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa!

“For beautiful eyes, look for the good in others; for beautiful lips, speak only words of kindness; and for poise, walk with the knowledge that you are never alone.”