Neurooseja, unihäiriöitä ja isoäidin neliöitä

Tiedättekös, olen aika neuroottinen ihminen. Neuroosini pysyvät aika hyvin kurissa kun asustelen yhdessä kultani kanssa, mutta nyt kun hän lähti reissuun ajattelin, että luultavasti neuroosini iskevät jälleen päälle pahemman kerran. Mutta ei. En ole nykinyt hulluna kotimme ovea varmistuakseni, että se varmasti on lukossa. En ole käynyt kymmeneen kertaan keittiössä tarkastamassa, etteivät hellan levyt ole päällä. Olen jopa uskaltanut poistua asunnosta ilman, että olen viiteen kertaan tarkastanut onko minulla avaimet mukana. On ollut aika vapautunut olo. Se tuntuu hienolta. Aiemmin olen ollut hyvin neuroottinen edellä mainittujen asioitten suhteen. On ollut hienoa huomata, että ne ovat helpottaneet. Voin siis relata.

Minä myös kärsin unihäiriöistä. Kaikenlaisista unihäiriöistä. Minulla on vaikeuksia nukahtaa, vaikeuksia pysyä unessa pitkään ja vaikeuksia herätä. Yleensä yöni ovat hyvin rauhattomia. Tilannetta on hieman helpottanut se, että muutimme kaupungin keskustasta pois. Aiemmin asuimme Onnelan naapurissa ja yöt olivat todella äänekkäitä. Uudessa asuinpaikassamme yöt ovat hiljaisia. Tai en ole ainakaan vielä kertaakaan herännyt johonkin ääneen, joka tulisi oman asuntomme ulkopuolelta.

Minua arvelutti aluksi keskustasta pois muuttaminen. Lähinnä bussimatkailun takia. En ole koskaan erityisemmin tykännyt matkustaa bussilla. Lapsena jouduin monta vuotta kulkemaan kouluun bussilla eikä se ollut silloinkaan mukavaa. Mutta nyt olen toisinaan jopa hieman nauttinut lyhyestä 15 minuutin bussimatkasta, joka tulee heitettyä kodin ja keskustan välillä. Nautin siitä eilenkin kun käväisin keskustassa tapaamassa ystävääni Suvia. Nautin, vaikken menomatkalla edes kuunnellut musiikkia mp3-soittimella. Yleensä kuuntelen aina musiikkia bussissa, koska se rauhoittaa kärsimätöntä mieltä. Ja ajoittaista pahaa oloa, jota joskus bussilla matkatessa koen.

Minua harmittaa, että nyt on satanut vettä pari päivää ja se vähäinenkin lumi on sulanut pois. Nyt on taas mustaa ja pimeää ja masentavaa. Mutta keskusta on kaunis kun se kylpee jouluvalojen loisteessa. Sitä oli pakko ihailla eilen.

Opin muuten eilen vihdoinkin neulomaan nurjia silmukoita oikeakätisesti ja tekemään isoäidin neliöitä. Olen siis vasenkätinen ja olen kouluaikoina opetellut joten kuten neulomaan vasenkätisesti. Sekin taito oli vuosien kuluessa unohtunut ja opettelinkin joku aika sitten neulomaan oikeakätisesti. Ongelma oli vain siinä, etten oppinut neulomaan kuin oikeita silmukoita. Nurjia en oppinut en sitten millään. Katselin videoita netistä, luin ohjeita kirjasta, mutta en vain saanut silmukoita onnistumaan. Eilen ihana ystäväni Elisa opetti minut sitten neulomaan nurjia silmukoita ja virkkaamaan isoäidin neliöitä. Ja nyt ne tosiaan näyttävät neliöiltä eivätkä kukilta!

Vaikka olenkin nyt saanut käsityökärpäsen pureman niin älkää pelätkö. En aio tehdä tästä käsityöblogia. Jätän sen homman niille, ketkä osaavat oikeasti tehdä kauniita asioita käsillään. Minä en ole niin hyvä vielä moneen, moneen vuoteen.  Mutta nyt voisin taas vaihteeksia virkata. :P