Joululoman rippeitä

Niin se joulu taas meni. On ollut ihanaa olla pienellä "joululomalla" ja tehdä juuri sitä, mitä on halunnutkin tehdä juuri siihen aikaan kun on halunnut. Huomenna se olisi taas aamuvuoro luvassa. Tämä vapaa-aika on tehnyt hyvää. On ollut ihana käydä joka päivä kävelylenkeillä raikkaassa ulkoilmassa. Tänäänkin teimme taas pienen lenkin, jolle kadotin myös heijastimeni. Harmittaa, mutta täytyy yrittää löytää jostain uusi Maggie-heijastin tilalle.

Lenkin varrelta löytyi myös ihana, luminen penkki.

Eilen kävin viettämässä tyttöjen iltaa Elisan luona ja tutustumassa pieneen kissakaveriin nimeltä Hemmo.

Se on niiiiiiin söpö ja suloinen!

Ja tänään sain vihdoin valmiiksi virkatun shaalin, jonka aloitin maanantaina. Se on ensimmäinen käsityöni, jonka olen saanut tehtyä loppuun asti ja jonka olen tehnyt alusta loppuun aivan itse.

Ajattelin tehdä seuraavaksi samalla tyylillä huivin. Riittääpähän hetkeksi taas tekemistä.

Mistä tietää, että joulu on tulossa?

Joulu on tulossa. Sehän on jo ylihuomenna! Joistain asioista vain tietää, että joulu on tulossa. Ainakin siitä, kun ulkona sataa lunta ja puut ovat jouluiset. Myös siitä tietää, että joulu tulee, kun kinkku sulaa jääkaapissa.

Salaperäisyys kuuluu jouluun. Ja lahjojen piilottelu on salaperäistä, eikös?

 

Myös halu tehdä jotain lämpöistä, värikästä ja pehmoista kertoo joulusta.

Tänään joudun kuntotestiin. Jänskättää. Minä kun olen aina ollut mielestäni rapakunnossa. Ja kuntotestin jälkeen pitäisi jaksaa vääntää vielä iltavuoro töissä. Kääk! No, jaksaa jaksaa. Katselmoidaan, miten menee.

Koittakaahan jaksaa vielä pari yötä! Kyllä se joulupukki sitten tulee.

Kirpparirakkautta

Olen menettänyt sydämeni nyt täysin kirppareille. Aikaisemmin en ole löytänyt paljon mitään itselleni sopivaa kirppareilta. Lähinnä siis koon puolesta, minä kun olen niin pirun pieni joka suhteessa. Eilen kierreltiin kirpparia ja kaivelin jokaisen vaatekasan pohjia myöten ja sieltä löytyi yllättävän paljon vaatetta minun kokoiselleni. Ja ihan priimaa tavaraa! Sieltä tarttuikin mukaan kaksi paitaa ja jakkutakki, mutta vielä paljon, paljon jäi jälkeenkin. Kaikkea ei kehdannut ostaa. Eilen tuli kyllä käytettyä taas rahaa vähän ajan tarpeiksi. Nyt oikeasti lupaan, etten osta mitään vaatetta, kenkiä, koruja tai laukkuja enää tämän vuoden puolella. Piikkiä H&M:llekin pitää maksella välillä pois. Sieltäkin kun tuli tilattua tavaraa taas reilulla satasella. Tosin kaikki ei tule minulle, kyllä sieltä löytyi kullallekin vaatetta.

Eilen sai vihdoin kartutettua lankavarastojanikin. Mukaan lähtivät musta lanka ja sitten aivan ihana sini-violetti Puro-lanka, joka huopuu pesussa. Puroa pitää kyllä käydä ostamassa pari kerää lisää ensi viikolla, koskapa se muuntautui niin kauniiksi isoäidin neliöksi, että sormet alkoivat syyhytä pipon, huivin tai säärystimien tekoon. Ja juurikin siitä langasta. Jos päädyn tekemään siitä pipon, niin saatanpa vaikka heitältää sen pesukoneeseen huopumaan. Saas nähdä, josko uskallan.

Vapaa-ajan kulutukset

Huhhu! Tässä on taas aika lentänyt kuin siivillä. Viikonloppukin hujahti ohi, kun lauantai vierähti ensin töissä ja sitten shoppaillen kaupungilla anopin ja kullan kanssa ja sunnuntaina anoppi lähti kotiaan kohti. Käytin lauantaina muuten aivan liian paljon rahaa itseeni, mutta en kadu mitään. Ostin aivan ihanat kengät parilla kympillä ja kaikenlaista vaatetta. Tuli tarpeeseen tuo shoppaus. Vaikka siis minähän olen aivan mahdoton shop-a-holic kun minut vaan päästää irti. Olikin vähän vaikea olla ostamatta mitään kun vielä sunnuntainakin käytiin kaupungissa ja kierreltiin Koskarissa. Mutta onnistuin pitämään näppini kurissa.

Nyt on jotenkin semmoinen vaihe menossa, että kaiken vapaa-ajan haluaa käyttää jotenkin kunnon rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen. Minulla tähän tarkoitukseen toimivat parhaiten tunnelmalliset valot.

 

Myös kahdesta karvapalleroisesta saa kummasti lisäenergiaa. Meidän ihanat kollipojat Nuutti ja Veeti nimittäin piristää synkimmänkin päivän. Ei siinä vain voi olla hymyilemättä kun pikkuinen Veeti tulee ja puksauttaa päällään kylkeen tai Nuutti kantaa suussaan pallon ja tipauttaa sen jalkojen juureen, jotta saisi leikkikaverin.

 

Veeti rökittää hiiriraasua.

Nuutti esittää Rockya.

Nuutin kanssa me usein nukutaan yhdessä päikkärit. Se tulee yleensä kainaloon ja laittaa päänsä lähelle rintakehää. Ja jossain vaiheessa se kuolaa siihen. Niin tyytyväinen se on. Ja kyllä muuten Nuutin kanssa nukuttaa hyvin!

Jouluisia muistoja

Tänä aamuna heräsin aiemmin kuin mitä piti. Käännyin selälleni sängyssä ja katselin silmät sirrillään hämärään huoneeseen. Tuli jouluinen olo.

Ja siitä olosta alkoivat muistot vyöryä päälleni. Tuli mieleen se ääni, johon niin monena talviaamuna lapsena heräsi. Se ääni, kun isä kolasi lunta etupihalta. Kun sen äänen alkoi kuulla unensa läpi niin herääminen kävikin nopeasti. Koska se, että isän piti kolata lunta niin sehän tarkoitti vain sitä, että yöllä oli satanut lisää lunta! Myös senkin muistan, kun lumen auraaja saapui kukonlaulun aikaan traktorillaan auraamaan pihaa. Välillä sen aikaiset herätykset ärsyttivät, mutta onneksi yleensä pystyi saamaan vielä unen päästä kiinni sen lähdettyä.

Minulla oli rikas lapsuus. Ei siis rahallisesti rikas, vaan elämyksellisesti. Asuimme keskellä metsää, joten ympäristö oli turvallinen lapselle kasvaa. Tokihan pieni ihmisenalku aina pelkäsi jotakin, ainakin hirviä, karhuja ja irrallaan juoksevia koiria. Mutta siellä sai myös kasvaa vapaasti. Siellä sai olla ulkona kun huvitti, sai leikkiä sisällä kun huvitti ja leikeissään sai tehdä juuri niin kuin huvitti, olenhan ainut lapsi. Joka talvi isä kolasi järven jäälle luistinradan, joka talvi koko perhe yhdessä hiihti valmiin ladun, joka talvi tehtiin äidin kanssa yhdessä lumiukko.

Ja varsinkin joulut olivat ihania. Ei sitä silloin niin ajatellut, mutta nyt sen huomaa. Jouluaattoaamuna minä nousin aikaisin katsomaan kaikki jouluaamun lastenohjelmat. Vanhemmat vetelivät sikeitä melkein puolille päivin. Se oli mukavaa istua yksin hämärässä olohuoneessa telkkarin ääressä ja mussuttaa pipareita ja joulutorttuja. Puolen päivän aikaan oli joulupuuron vuoro ja tietysti sitä jännitettiin aina kuka saa mantelin. Sen jälkeen lähdettiin usein ulkoilemaan ja sen jälkeen odotti vuoroaan joulusauna. Joulusaunan jälkeen syötiin tuhti jouluateria ja minulla oli jo kova hoppu, että milloin se pukki tulee. Ja kyllähän ne silloin tärkeimmät eli joululahjat saatiin aterian jälkeen. Joko pukki toi ihan sisälle asti tai sitten oli lahjasäkki jäänyt vain ulko-ovelle. Yhtenä jouluna meillä kävi muuten pukki, jolla oli poro ja reki mukanaan. Pääsimme pienelle poroajelullekin. Lahjojen jakamisen ja avaamisen jälkeen vanhemmat kahvittelivat konjakeitten kera ja minä ihmettelin lahjojani. Illalla vielä tuijottelin telkkarista Samu Sirkan joulutervehdyksen.

Se varttumisessa ja vanhentumisessa on tyhmää, että kun vanhempana tajuaa lapsuuden ihanuuden niin silloin sitä ei saa enää takaisin. Tekisi mieli ottaa pään sisällä olevista muistoista valokuva, jotta ne asiat eivät varmasti pääse unohtumaan. Haluaisin niin kovasti valokuvata sen äänen, joka lähti aina kun isä kolasi etupihaa.

Juuri nyt en halua mitään muuta niin paljon, kuin että saisin viettää joulun kotipuolessa vanhempieni kanssa. Ei täällä kaupungissa vietetty joulu ole mistään kotoisin. Ja kun nyt on mennyt jo parikin joulua hieman alkeellisempana versiona, niin kyllä on kova ikävä äidin joulupatojen ääreen.

Ei ihmiselle tärkeintä ole raha tai tavara vaan muistot. Ilman niitä elämämme ei olisi mitään. Vaalikaa muistojanne, pysähtykää välillä muistelemaan. Se tekee ihmiselle hyvää.

Virkattua vapaapäivää

Tänään on ollut mahtava päivä. Olen oppinut virkkaamaan kukan! Etsin netistä ohjeet ja löysinkin ihan kuvalliset. Ja sellaiset, jotka oli selitetty selkokielellä eikä sillä tavalla lyhennyksin ja vaikeita termejä käyttäen. En nimittäin semmoisista ymmärrä mitään. Oli hyvä, että joku oli tehnyt sellaiset rautalangalla väännetyt ohjeet, jotka tällainen rähmäkäpäläkin ymmärsi.

Tuo on siis ensimmäinen yritys ja se sentään näyttää kukalta! Aivan mahtava onnistuminen siis.

Tuon jälkeen tein vielä puna-keltaisen version. Hieman tietysti pitää tekniikkaa vielä hioa. Luultavasti teen terälehtiin liikaa pylväitä, koskapa ne tahtovat mennä hieman mutkalle. Tai sitten käsialani on vieläkin liian tiukkaa. Mutta epäilen enemmän ensimmäistä vaihtoehtoa. Samalla kun katselee rättikavalkadia telkkarista niin voikin tehdä uuden kukka-kokeilun.

Tänään tehtiin kullan kanssa myös kävelylenkki ihanan lumiseen ulkoilmaan. Matkalla huomasimme, että mehän asutaan Tampereen Jäätelötehtaan naapurissa! Ja meillä on suklaatehdaskin ihan parin kilometrin päässä. Aika makeella seudulla siis asutaan. Heh, heh.

Nämä pari vapaapäivää ovat tehneet kyllä hyvää. On saanut tehtyä rästiin jääneitä asioita. Tänäänkin saatiin siivottua koti putipuhtaaksi ja akut saa muutenkin latautua nyt. Onneksi vielä huominen on vapaata. Tiistaina sitten iltavuoroon.

Perushuminaa ja kotiseutuikävää.

Hih, ihanaa. Ulkona on ihanan kipakka pikkupakkanen ja lunta sataa. Siis lunta! Olen siis siitä kummallinen ihmisyksilö,että pidän aivan mahdottoman paljon talvesta. Tykkään pakkasesta ja lumesta ja heijastinten välkkeestä autojen valokeilassa. Pidän kaikista valoista, jotka luovat lämmintä valoaan pimeyteen. Pidän höyryävästä hengityksestä. Ja kun sanoin, että pidän pakkasesta, niin en tarkoittanut mitään -30 astetta vaan semmosta kivaa pikkupakkasta. Niin kuin nyt on. Koska pakkasilla saa käyttää ihania neuleita! Ja se on ihan superkivaa. Mutta talvi ilman lunta ei oo kivaa. Toivottavasti tänäkin vuonna saataisiin edes jotenkuten lunta. Vähintään saman verran kuin viime vuonna.

Viime talvena käytiin kullan kanssa kuvailemassa Näsinneulan juurella. Ilmapallon sain Koskikeskuksesta, siellä oli joku häppeninki.

Sitten otettiin semmoinen kunnon turistikuva, jossa Näsinneula näkyy iloisesti taustalla, minä nyrpistän.

Minulla on muuten menossa jo kolmatta päivää peräkkäin bad hair day. Leikkautin siis pari viikkoa sitten takaisin sivuotsiksen ja tähän asti meillä meni yhteiselo sopuisasti. Mutta nyt se ei halua asettautua hyvin, ei sitten millään. Olen kokeillut hiustenkuivaajaa, suoristusrautaa, vahaa, lakkaa ja vaikka mitä ja se ei asetu. Se vaan viipottaa mihin sattuu. Olen sitten joutunut pitämään sitä töissä kiinni nipsuttimella. Ärsyttävää, koska se olisi niin kaunis avonaisena, mutta kun ei niin ei.

Kaupungissa asujat huom! Oletteko huomanneet, ettei kaupunki ole koskaan oikeasti hiljainen? Kaupungin ääniympäristöön kuuluu semmoinen perushumina. Perushumina koostuu autojen kaukaisista äänistä, tehtaiden hurinasta, kauppojen ja muiden rakennusten koneellisesta ilmastoinnista. Muun muassa. Se ääni on vähän niin kuin kaupungin hengityksen ääni. Mutta kun menee maalle, niin siellä on oikeasti hiljaista. Talvella voi mennä keskelle järven selkää jäälle selälleen makaamaan ja mistään ei kuulu mitään. Se on mahtavaa! Korkeintaan kuuluu normaaleja luonnon ääniä eli lintujen laulua, tuulen huminaa ja sen semmoista.

Sieltä minä olen kotoisin. Tuulen huminasta, laineiden liplatuksesta ja lintujen laulusta. Ja sinne on aina ikävä.

Havahduttavia havaintoja henkisen kooman jälkeen

Viime päivät on kyllä ollut pelkkää nukkumista ja työtä ja nukkumista ja työtä. Mutta hyvä vaan, töitä pitää tehdä silloin kun niitä on. Jotenkin on nämä viime päivät menneet jotenkin kooman kaltaisessa olotilassa. Tuntuu, että ympäröivä maailma vain lipuu ohi. Ja minä vain seuraan vierestä.

Mutta eilen havahduin tästä koomasta ollessani menossa töihin. Istuskelin bussissa ja kuuntelin musiikkia, katselin bussin ikkunasta vilahtavaa maisemaa. Sitten, hieman ennen keskustaa, katseeni kiinnittyi johonkin epätavalliseen ilmestykseen taivaalla. Ensin luulin, että se on sääpallo tai mitä niitä nyt on semmoisia, jotka mittaavat ilmanlaatuja ja sen semmoisia. Mutta sitten huomasin, että tasaisin väliajoin härpäkkeessä häilähti valo. Se läikähti liekinomaisesti. Joten fiksuna tyttönä päättelin, että sen täytyi olla kuumailmapallo! Eikä mikä tahansa kuumailmapallo, ei mikään semmonen tavallisen tylsä pyöreähkö. Se näytti todella paljon semmoiselta, jonka voisi bongata jostain animeleffasta. Siis todella epätodellisen näköinen. Se oli ruskea ja jotenkin kulmikas ja todella suuri. Suurin kuumailmapallo, jonka olen koskaan nähnyt! Tuli todella epätodellinen olo. Vielä kun pallo peittyi osaksi savun ja pilvien peittoon niin kuin animeleffoissa yleensä kaikki lentävät jutut peittyvät. Se oli hienoa!

Tänään Tampereen taivaalla nähtiin niinkin harvinainen valoilmiö kuin aurinko. Pitkästä aikaa. Tai noh, kyllä eilenkin pystyi taivaalta semmoisen bongaamaan, mutta ei se paistanut samalla tavalla kuin tänään. Joten sen sijaan, että olisin töistä päästyäni suunnannut suoraan sänkyyn päiväunille, lähdinkin lyhyelle kävelylenkille nauttimaan auringosta ja kipakasta pikkupakkasesta. Ja tietenkin piti ottaa myös kamera mukaan ja kuvailla jään ja kuuran kaunistamia asioita.

Kuura oli tehnyt ihania kiteitä heiniin ja niitä piti tietysti kuvailla macrolla.

Löysin tämän ihanan talvisen ja jouluisen kuusen. Pakkanen on koristellut sen ihan itse.

Nämäkin ovat niin kauniita. Jotenkin mieleeni nousi heti sana "helpeet" kun näin nämä. Ovatko ne niitä?

Ympäriltään löytää vaikka mitä ihanaa ja kaunista, joten pitäkää silmänne, aistinne ja mielenne avoimina kaikelle uudelle! Niin elämästä saa irti enemmän. Minäkin yritän tästä lähin olla vähemmän koomassa.