perjantai 19. helmikuuta 2010

Mustikkajogurtti-fanit

Piti tulla tekemään vielä pikainen postaus.

Tänään on ollut vapaapäivä ja se alkoi ihanasti hammaslääkärillä. Sitten pyörittiin kullan kanssa Cittarissa ja kaupungilla. Käytiin muun muassa eräässä divarissa ja mukaan tarttui pari suhteellisen uutta käsityökirjaa. Se divarin pitäjä oli sitten ottanut minulta kympin ylihintaa! Maksoin ostokset kortilla ja vasta kun oltiin poistuttu sieltä niin katsahdin kuittia ja huomasin väärän loppusumman. Mentiin sitten takaisin ja sain kympin ylimääräisen kympin käteisenä. Kävi sääliksi sitä pitäjää kun sen päivä meni tuon mokan jälkeen varmaan vähän pilalle. Mutta ymmärtäähän sen.

Minulla on myös jo viikon ajan tehnyt kauheasti mieli mustikkajogurttia. Oudointa tässä on ollut se, etten muista aiemmin koskaan syöneeni sitä. Tänään kotiutuessa ostin purkillisen ja nautiskelin sitä sohvalla elokuvaa katsellen. Nuutti ja Veeti tuli tietenkin mielenkiinnosta katsomaan, että mitä minulla oli. Tarjosin jogurttia ensin sormenpäästä Nuutille, jolle se ei kelvannut. Veeti puolestaan rakastui jogurttiin aivan totaalisesti. Se olisi syönyt sitä varmaan purkillisen, jos olisi saanut. Syötettiin sille vähän jogurttia ihan lusikallakin.

Nyt meillä on siis Veetin kanssa yhteinen herkku, mustikkajogurtti.

Mutta nyt pitää mennä joogaamaan ja sen jälkeen, ah, saunaan! Ehkäpä sitä nautiskelisi yhden siiderinkin saunan päätteeksi. Huomenna pitäisi jaksaa semmoinen aivan kevyt, lähes 9 tunnin mittainen työvuoro. No, onneksi huominen on lauantai ja siitä saa hyvät rahat.

P.S. Innostuin ostamaan tänään lisää sitä Got2b smooth 'n chick -sarjaa, joten lisäraporttia kyseisten tököttien toimivuudesta saattaa myöhemmin tulla. Kyseisen sarjan hiusvaha tuoksuu aivan Grandin appelsiinimehujäälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti