Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. heinäkuuta 2011

Lontoosta kotiuduttu

(Varoitus! Kyseessä on supersuper pitkä postaus. Ei sovi lyhytpinnaisille tai ADHD:sta kärsiville. Siinä tapauksessa suosittelen katsomaan vain kuvat. Kiitos ja näkemiin!)

Heipsun taas pitkästä aikaa! En olekaan ehtinyt kirjoittelemaan tänne Lontoon reissun ja juhannuksen jälkeen. Kun loma loppui niin alkoi tiukka kuuden päivän työputki ja sen jälkeen olleet pari lomapäivää meni kesäisiä juttuja puuhaillessa eli shoppaillen ja terasseillen. Mutta nyt siis yritän mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistää viimeisen noin kolmen viikon tapahtumat yhteen merkintään. Koitan antaa kuvien puhua enemmän kuin tuhat sanaa, ettei tästä tule aivan maratoonin mittaista merkintää.

Matka alkoi oikeassa hengessä Pirkkalan lentokentältä.



Olimme siis reissussa pääasiassa kullan tädin 50 -vuotisjuhlien takia. Tädin mies on töissä läheisessä Haileyburyn collegessa, joten ensimmäisenä päivänä hän vei meidät kiertämään koulun alueelle. Täytyy sanoa, että olipa eri toista kuin Suomen kouluissa. Tosin kyseinen koulu olikin tarkoitettu rikkaiden perheiden lapsille. Oli hieman sellainen "kuka ei kuulu joukkoon?" -olo, kun käveli koulun alueella farkuissa ja hupparissa ja koulun opiskelijoilla oli tietenkin hienot ja siistit koulupuvut.


Vanha uimavalvojan koppi, noin 200 vuotta vanha.

Ainakin 400 vuotta vanha puu, joka on toiminut aikoinaan kahden eri alueen rajapyykkinä.


Koulun alueella oli myös oma kappeli.


Tädin mies kertoi, että kappeli on aikoinaan rakennettu ihan käsivoimin. Kun kappeli oli viittä vaille valmis, joku oli epähuomiossa jättänyt kynttilän palamaan kappelin sisään ja koko rakennelma oli palanut. Rakentaminen täytyi tietenkin aloittaa aivan alusta uudestaan. Voisin uskoa, että muutama ärräpää on rakennusmiehiltä päässyt, kun kynttilän aiheuttama tuho heille selvisi.


Koulun ruokasali oli kuin Harry Potter - elokuvista.

Ruokapöytien penkkeihin oli kaiverrettu hiiriä.

Tieteen ja matematiikan opinahjo.

Tieteentalon ulkoseinässä oli kunnianosoitus tieteen suurmiehille.

Seuraavana päivänä lähdimme pyörimään Lontooseen ja siellä vietimmekin seuraavat kolme päivää kävellen, kävellen ja kävellen.



No okei, mentiin me metrollakin. Ja tietenkin kaksikerroksisella bussilla.


Käytiin tottakai moikkaamassa Beniä.

Trafalgar Squarella oli elokuva-autojen näyttely. Mukana mm. Batmanin menopeli.


Camden townissa näki kauas, mitä missäkin putiikissa myytiin.



Siellä oli myös tooooosi iso jellona. Oisin voinut ottaa tuon meidän olkkariin.

Camden townissa oli myös paljon heppapatsaita. Paikka oli ennen toiminut tallialueena.

Camden townissa poikkesimme myös lävistysliikkeeseen rei'ittääksemme itseämme. Minä otin lävistyksen korvani rustoon ja kulta otti huulilävistyksen. Jäipähän ainakin pysyvä muisto matkasta.

Piccadilly Circuksen patsastelijat.

Näimme Charlie Chaplinin ilmielävänä.

Eikä siellä Lontoon metroissa ollut ketään muuta kuin meidän porukka. Eipä!


Viimeisenä reissupäivänä minä ja kulta irtauduimme muusta jengistä ja suuntasimme kohti St. Paulin katedraalia sekä Westminster Abbeytä. St. Paulissa ei käyty sisällä, muuta kun eteisessä, koska pääsymaksu oli sen verran korkea ja halusimme mieluummin ehdottomasti päästä Westminsteriin sisälle.




Tower Bridge.


Näkymä Southbankin rannalta. Edessä Big Ben ja parlamenttitalo, takana oikealla vaaleana siintää Westminster Abbey.


Tässä ainoat kuvani Westminster Abbeystä. Sisällä ei saanut kuvata.
Kultani tosin rikkoi tätä sääntöä, minä olen niin kiltti, etten riko ikinä mitään sääntöjä.


Liverpool Streetin juna-asema.

Pakollinen puhelinkoppi-kuva.

Sitten tultiinkin takaisin kotimaan kamaralle ja suuntasin kissojen ja porukoitten kanssa mökille juhannusta viettämään.


Kokeilin äidin vanhaa mekkoa ja kenkiä.
Kengät olivat tosi ihanat. Tosin liian isot ja hapertuneet käytettäväksi.

Äiti osti Anttilan alesta meille uudet verhot keittiöön. Kesään sopivat vaaleammat verhot.

Ostin uuden lampun olkkariin. Bling bling! Olkkarin pöllölamppu muutti makkarin kattoon.

Kullan kanssa käytiin eilen terassilla. Oli tosi lämmin päivä ja heitin päähäni vasta ostamani tuubihuivin.
Hintalappu kuului kuulemma asiaan, sanoi hani.

Tänään oli vielä kuumempi päivä. Päällä eilen Seppälän alesta ostettu hame ja päässä uudesta tuubihuivista kieputettu turbaani.

Jouduin tänään ostamaan myös uudet sandaalit. Seppälästä ostamani kun päättivät levitä kokonaan.

Andiamon alesta löytyikin nätit yksilöt hintaan 15e.

Huh, huh! Tulipa pitkä merkintä. Mutta siinäpä ne tärkeimmät olikin. Lontoosta en shoppaillut hirveämmin mitään. Ostin uuden lompakon, sateenvarjon, pari korua ja jääkaappimagneetteja. Eli niissäpä ei ole paljon esiteltävää. Nyt pitäisi taas jaksaa ainakin kuuden päivän työputk. Kovasti jo odottelen loman loppuosaa, jonka pääsen viettämään elokuussa.

Älkäähän polttako itseänne auringossa!

torstai 24. kesäkuuta 2010

Hellepäivien viettoa

Mistähän sitä alottas? On niiiiiiiiiin paljon kerrottavaa, etten oikeesti osaa päättää.

Noh, alotetaan vaikka siitä, että miulla oli eilen vapaapäivä ja se olikin ihan huippu! Pyörittiin kaupungilla kullan kanssa ja ratsattiin alennusmyyntejä. Mukaan tarttuikin taas meikkejä (lähinnä siis miulle, ei kullan käyttöön), miulle kotishortsit kolmella eurolla H&M:ltä ja valkoiset printtitennarit Seppälästä kympillä, jotka kulta osti miulle. Kulta sai puolestaan uuden t-paidan ja kaksi pipoa. Nautittiin myös siitä, että kerrankin oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin vapaapäivä ja pysähdyttiin pari kertaa terasseilemaan.

Ensin pysähdyttiin Passionin terassille. Silloin ei ollut vielä kuuma auringossa.

Kulta oli muikeena.

Sit vähän kierreltiin lisää paikkoja ja sitten istahdettiin lopuksi Paapan terassille. Sitten alkoikin jo olla aika lämmin ja niinhän siinä kävi, että kärtsäytin toisen olkapääni hiukan. Ei se onneksi pahasti palanut, vähän vain punoitti illalla. Nyt minulla on sitten yksi ruskea ja yksi valkoinen käsivarsi.







Sitten tultiin kotiin ja mie tein ihanaa kanasalaattia itelleni.
Ruoka nautittiin parvekkeella auringon paisteessa.

Tänään olenkin töitten jälkeen keskittynyt valmistautumaan juhannukseen. Testailin uusia meikkejä ja lakkasin kynnet valmiiksi huomista varten.

Tiedän, miulla on tosi kuivat kädet. Töitten vika.
Vaikka rasvaan niitä jatkuvasti niin ne on vaan kuivat.

Sitten oli pakko palauttaa mieleen, että miltäs se lonkero maistuikaan ja ottaa pieni tölkillinen sitä illan ratoksi.

Tuo Koskenkorva-tikku on siis vain huijausta.

Että tällaista tällä kertaa. Ehkäpä esittelen ne uudet tennarini tässä lähiaikoina (kunhan edes irrottaisin niistä ensin hintalaput).

 Hyvää Juhannusta kaikille! Älkää hukkuko!