Viime aikoina kaikki vapaa-aika on kulunut virkaten. Kaikenlaista projektia on nyt työn alla ja jatkuvasti löydän netistä uudenlaisia ohjeita kaikkeen kivaan. Mitenkään ei tunnu aika riittävän kaiken uuden tekoon, eikä se riitäkään. Tällä hetkellä on työn alla ainakin seuraavaa:
Iloisen pirteä torkkupeitto isoäidin neliöistä ja tuo valkoinen pyörylä yrittää isona tulla pipoksi.
Nuo neliöt lähtivät syntymään siis niistä tarjouksesta löytyneistä langoista. Lisäksi ostin vähän vaaleanharmaata ja luonnonvalkoista hillitsemään tuota väri-ilottelua ja kävin ratsaamassa ystäväni Elisan lankavarastot, joista tarttui mukaani keltainen ja violetti lanka. Saa nähdä, miten valmiin torkkupeiton alla sitten torkuttaa kun se on noin pirteän värinen. Ja tuo pipo on siis ensimmäinen ikinä, jota yritän virkata, joten saa nyt nähdä tuleeko siitä pipo vai patalappu, kuten kultani arveli.
Tämä kolmiohuivikin yrittää kovaa vauhtia valmistua. En vain osaa päättää, pitäisikö siihen lisätä hapsut reunaan vai ei.
Tuo väri on jotain aivan ihanaa minun mielestäni. Mutta lanka on sen verran ohutta, että tästä tulee semmoinen lämpimämpien kelien huivi. Pitää tehdä paksummasta langasta toinen talven tuiskuja varten. Jotenkin huomaa, että meillä asuu kaksi karvakamua. Kissankarvoja törröttää millon mistäkin välistä. Äiti oli huomannut saman ilmiön itse tekemässäni huivissa, jonka hänelle lähetin. Ja karvaaja löytyy lähempää kuin arvaattekaan.
Siinä se koisii makoisasti vieressä.
Olen viettänyt tämän illan yksin kun kulta lähti omille reissuilleen pääkaupunkiin. Tai siis en toki yksin vaan Nuutin ja Veetin kanssa. Mutta kumminkin. Tajusitte pointin. Katselin tuossa ulos ja tajusin, että kyllä talvimaisema on kaunis vaikkei kyseessä olekaan mikään perinteinen Suomen Lappi -maisema.
Ja juuri tämä sininen hetki on se ihanin koko talvipäivässä.
Työkenkienkin metsästys jatkuu edelleen. Mistään ei löydy, ei sitten millään. Kai se on kohta pakko taipua ja tyytyä feikki-Crocseihin. Yäk!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti